Auton pesun ABC – Raudanpoisto
Raudanpoistoaineella poistetaan metallisia epäpuhtauksia, joita ovat esimerkiksi jarrupalojen pöly, nastarenkaiden nastoista irtoavat palat ja lentoruoste. Niitä on usein hankala nähdä auton maalissa, varsinkin tummilla pinnoilla, mutta voimme tuntea ne liikuttamalla kättämme maalin päällä. Suuremmat rautahiukkaset näkyvät hyvin valkoisen auton pinnalla pieninä mustina pisteinä.
Suosittelemme, että teet raudanpoiston ainakin kaksi kertaa vuodessa, esimerkiksi keväällä ja syksyllä.
Raudanpoisto auton maalipinnoilta ja vanteista
Ennen raudanpoistoaineen käyttämistä auto kannattaa huuhdella tai esipestä.
Lue artikkelimme auton pesemisestä »
- Levitä raudanpoistoainetta auton sekä vanteiden päälle ja anna sen vaikuttaa aineen ohjeiden mukaan (älä kuitenkaan anna raudanpoistoineen kuivua auton pintaan).
- Muutaman minuutin kuluttua huomaat, kuinka raudanpoistoaine reagoi rautahiukkasten ja epäpuhtauksien kanssa ja muuttuu violetin väriseksi.
- Pese ajoneuvo lopuksi perusteellisesti, jotta kaikki jäämät saadaan pois, ja kuivaa se mikrokuitupyyhkeellä.
- Vanteiden ja renkaiden pesu
Kenotek X-tra 4200 – Raudanpoistoaine 5 L
Erittäin tehokas vanteiden puhdistus- ja raudanpoistoaine. Käytä sellaisenaan tai 1:1 seoksena.
Arvostelu tuotteesta: 0 / 559,65 € Lisää ostoskoriin - Vanteet
Kenotek Pro Wheel Cleaner Ultra – Vanteiden puhdistusaine 1 L
Tehokas ja helppokäyttöinen vannepesuaine väriefektillä.
Arvostelu tuotteesta: 0 / 524,00 € Lisää ostoskoriin
Ulkoputsi – Autonpesupaketti
UIkoputsi – autonpesupaketti sisältää 5 kivenkovaa tuotetta ajoneuvon ulkopesuun. Tällä loppuun asti mietityllä paketilla puhdistat perusteellisesti kaikki ulkopinnat korin osista vanteisiin.
- Tuotepaketit
Ulkoputsi – Autonpesupaketti
Puhdista kaikki ulkopinnat korin osista vanteisiin.
Arvostelu tuotteesta: 0 / 5186,60 € Lisää ostoskoriin